Luottokumppani
Projektipartneri on erikoistunut pienpuutalorakentamisen projektinjohtoon Etelä-Suomen alueella.
Projektipartnerin asiakkaita ovat puutaloja rakentavat perheet, joille rakentamisen helppous, rakentamisen eri vaiheiden selkeys, kokonaiskustannusten ennakoitavuus sekä hyvä palvelu ovat keskeisiä lähtökohtia.
Onnistunut rakennusprojekti mahdollistuu kokonaisvaltaiseen projektinhallintaan
perustuvalla toimintatavalla. Tästä syystä Projektipartnerin peruslähtökohtana on huolehtia yhdessä asiakkaan kanssa kaikista rakennusprojektin vaiheista ja niihin liittyvästä projektinjohdosta.
Luottamukseen ja kumppanuuten perustuva yhteistyö asiakkaiden kanssa on
Projektipartnerin toiminnan lähtökohta ja hyvän lopputuloksen paras tae.
Projektinhallinta
Projektinjohtajan tehtävä on rakennusprojektin kokonaisvaltainen hallinta asiakkaan puolesta tai sovitun työnjaon mukaisesti yhdessä asiakkaan kanssa kaikissa rakennusprojektin vaiheissa. Olennaista on aina kuitenkin huolehtia projektinjohdon eri osa-alueiden tarkkarajaisuudesta sekä kokonaishallinnan säilymisestä.
Pientalon rakennusprojekti käsittää seuraavat päävaiheet:
- rakennussuunnittelu
- projektiin liittyvien toimijoiden kartoitus ja kilpailutus
- kokonaiskustannusarvion laatiminen
- hankintasuunnitelman laatiminen
- sopimusten tekeminen
- varsinaiset rakennustyöt ja materiaalitoimitukset
Jokaiseen vaiheeseen liittyy iso määrä osavaiheita, joissa asiakas joutuu tekemään valintoja ja päätöksiä. Oikeiden ratkaisujen tekeminen yhdessä projektinjohtajan kanssa tuottaa asiakkaalle selkeää kustannussäästöä ja varmistaa rakennusprojektin järjestelmällisen etenemisen.
Hyvä projektinjohto vapauttaa asiakkaan myös rakennusprojektin arkipäiväisestä
huolehtimisesta.
Räätälöinti
Yhteystiedot
Pian 20 vuoden kokemukseni puutalorakentamisen parissa olen hankkinut talotehtaan myyntijohdossa, oman talomerkin perustamisessa ja johtamisessa sekä myymieni taloprojektien projektinjohdossa. Pientalorakentamisen arvoketjun hyvä ymmärtäminen tuottaa asiakkailleni lisäarvoa parempana rakennusprojektiin osallistuvan toimijaverkoston hallintana.
Ota minuun yhteyttä – jutellaan toiveistasi ja projektinjohtopalveluni sopivuudesta sinun rakennusprojektiisi.
Tulen mielelläni tutustumaan rakennuspaikkaasi, eikä se velvoita sinua mihinkään!
Jyri Helenius
Projektipartneri, yrittäjä
0400–408040
jyri.helenius@gmail.com